Terveysjuttua

Viime aikoina koirablogien suurkuluttajana on tullut luettua niin koiraihmisten iloista kuin suruistakin. Koirien sairastelemisesta. Tuntuu olevan todellinen harvinaisuus jos alle vetskuikäisen ei olisi tarvinnut lääkekuuria ottaa ja käydä vaivojensa vuoksi lekurilla. Onhan toki selvää ettei vanhuus koirillekaan yksin tule, mutta niin monesti jo suhteellisen nuori koira kärsii jos mistä.

Tuli tässä senkin vuoksi pohdiskeltua Lillin lääkärihistoriaa ja vaivoja tässä 7 vuoden aikana - juurikin 7 vuotta sitten näin kevään alussa vaavimme meille muutti!

Ensimmäinen ikävämpi sattuma kävi varmaan huhtikuun lopulla 2003, kun Lilli hihnakäytöstä vielä taitamattomana kolautti päänsä suoraan liikkuvan jalkani kohdalle ja muks - raukkapienen silmään kävi kipeää ja toinen ulisi kuin viimeistä päivää. Eikä mikään ihme, silmästä varmasti katkesi muutama verisuoni ja ihan punaiseksi se meni. Lääkärireissua ei kuitenkaan tehty, vaan naapuritalossa asuvamme silmälääkäri - ihmisten lääkäri tosin, mutta silmä kuin silmä - kävi tarkastamassa sen ja hänen mukaansa mitääm vakavampaa tuskin oli kyseessä ja lepo riittäisi. Loppupäivän Lillukka oli melko rauhallinen eikä jaksanut leikkiä, mutta jo seuraavana päivänä meno oli normaalin pentukoiran mukaista.

Nuoruutensa Lilli eli vailla murheen häivää ilman sairasteluja. Eräänä syksynä Lilli alkoi kuitenkin köhimään tuon tuosta sellaista kummaa korinaa, joka ei varsinaisesti henkikäytävistä tuntunut tulevan. Tällöin suunnattiin lääkärin juttusille ja Lilli sai muutamaakin eri lääkettä - täysin varmaa kun ei ollut oliko kyseessä nenäpunkki vai joku muu. Vaiva kuitenkin poistui ja oikeastaan tämän jälkeen Lilliä ei ole vaivannut oikeastaan mikään, josta saa olla todella kiitollinen! Jos miettii mitä kaikkea enemmän ja vähemmän vakavampaa olisi tässä ajassa ehtinyt tapahtua, ollaan todellakin päästy helpolla. Ja tietysti tärkeintä ettei Lillin elämä ole ollut kamalan koeteltua ja toivottavasti tulee mahdollisimman kivuttomana myös pysymään.