perjantai 12. maaliskuuta 2010

Pitkästä aikaa

blogiin turinointia - johan oli aika ryhdistäytyä. Mitäpä minun ja Lillin maaliskuuhun kuuluu? Keväinen aurinko on saapunut pitkän piilossa olon jälkeen ja lumi tuntuu alkavan sulaa lähiaikoina. Meidän puolestamme lunta saisi kyllä vielä olla - rapakelit kun eivät ole niitä bichonin omistajan unelmia.

Lilli on viettänyt tapansa mukaan prinsessan elämää. Pientä turhaantumista on kyllä ajoittain ollut havaittavissa - varsinkin jos päivän pidempi lenkki on jäänyt tekemättä. Päivänä eräänä yllätin neidin peilin edestä ihastelemasta itseään. Voi toista.
Kotiin tullessa Lilli on onnesta soikeana ja tuo varastamansa sukan lahjaksi... Sukan väri riippuu tietysti siitä, onko kotiin palannut mies- vai naispuolinen; tytöille pinkit ja pojille siniset tai ruskeat sukat. Miten voikaan olla vastassa jokin niin iloinen otus <3 Ja niin ylpeänä saalistaan...

Temppuja harjoitellaan silloin tällöin ja siitä Lillukka on aivan innoissaan. Harmittaa kun ei päästy sinne bichoneiden hajukurssille jäljestämisen alkeita opettelemaan, olisi ollut kyllä niin juuri meille suunnattu juttu. Voisihan tuota tietysti kokeilla joskus ihan oma-aloitteisestikin keväällä tai kesällä. Täytyy yrittää muuten pitää Lillin mieli virkeänä ja keksiä jotain hauskaa. :) Ja mätsäriinkin toki suunnataan!

3 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Kiitos terkuista!

Saattaa olla että vaikeutuu ihan lähiaikoina, kun tuo tokoryhmä hajoitettiin entisen ohjaajan muutettua Belgiaan. Innolla odotellaan mitä tulee tapahtumaan :)

Kevätterveiset Frendalta!

Julia kirjoitti...

Moikka! Kyllä se Lilli taitaa olla aika neiti. :) Kiitos kehuista!

Julia

Neropatit kirjoitti...

Kiitos, Anna, kevätterveisistä!

Julia, olet kyllä aivan oikeassa. Neidimpää otusta saa kyllä hakea kissojen ja koirien kanssa! :D