tiistai 5. lokakuuta 2010

Kuvaton kuukausi

Onkin hurahtanut tovi viime kirjailuista. Otin abouttirallaa kuukausi sitten jo kuvia elukoista ja tänne piti niitä pistää, mutta kameran piuhat on jossain teillä tietämättömillä. Toistaiseksi kuvat on siis edelleen kameran sisuksissa ennenkuin löydän johdon tai jaksan kävellä toiseen huoneeseen lainaamaan toista johtoa :D Aikaansaamaton.

Bloggerin kommenttiboksissa on myös ollut jotain pahasti vialla eikä tänne ole päässyt kommentoimaan :-( En tiedä mistä johtuu - enkä sitäkään olisiko tänne kukaan mitään kommentoinutkaan mutta kiitos kuitenkin kaikille jotka olisivat jotain halunneet kirjustaa meidän iloksi.

Elukoille kuuluu hyvää. Pandora on kasvanut ja sen hyppyvoimat myös, ja Lillin kanssa nuuskivat nenäkkäin aina silloin tällöin. Lilli on myös ottanut vastuukseen huoneeni imuroimisen papanoista ... Jyrsijän omistamisen jälkeen siivoamisen määrä kuukaudessa on vähintään satakertainen verrattuna menneisiin aikoihin. Lillin lisäksi imuroin itsekin huoneen n. 3 kertaa viikossa plus lakaisen joka päivä. Ja siitä huolimatta huone näyttää siltä ettei sitä olisi vuoteen lakaistu kun lattiat ovat täynnä heinää, puruja...

Pandora pääsee taas lomailemaan Porvooseen viikonloppuna kun muut suuntaavat pohjoiseen. Panskun olisi myös ollut mahdollista saada poikakamu, mutta valitettavasti tilan puute on esteenä - lattiapinta-alaa metrixmetri-häkille ei tuosta noin vaan oksenneta ja Panskun häkki on sellainen räminärumpu eikä vaikuta tarpeeksi vahvatekoiselta että sen päälle uskaltaisi toista häkkiä laittaa. Mutta joskus se kamu sulle vielä hankitaan, usko pois!

Metsälenkkeilyä ollaan nyt Lillin kanssa harrasteltu "harrasteltu" kun kelit on olleet suhteellisen mukavat. Muuten on aktiviteetit olleet ihan liian vähissä, kun ei ole saanut aikaiseksi mihinkään ilmoittautua.

Näin täältä haudan takaa, yritetään ryhdistäytyä.
:)

1 kommentti:

koruilija kirjoitti...

odotan kuvia :-)